Mia Tiihonen

Tanssinopettaja
Mia on valmistunut Kuopion konservatoriosta keväällä 2000 baletin opettajaksi. Mia on opettanut baletin lisäksi lastentanssia, nykytanssia, jazzia ja street/hiphopia.
Mia korostaa tunneillaan tanssin ja liikkumisen iloa sekä tanssin kokonaisvaltaista kokemista. Hänellä on halu saada oppilaat kokemaan uusia elämyksiä ja onnistumisen hetkiä. Opetustyön ohella Mia on toiminut sekä tanssijana että koreografina.
Mian harrastuksiin kuuluvat monipuolinen liikunta, jooga ja lukeminen. Petitellä Mia on alunperin opettanut jo vuodesta 2007 alkaen ja palaa nyt muutaman vuoden tauon jälkeen opettajakaartiimme kaudella 2018-2019.

Tanssinopettajamme